Satakunnan Hautaustoimiston
Hautauspalvelut
Otamme osaa menetykseesi.
Suru vie aikaa ja voimia. Surutyön ohella vainajan läheisillä on monia asioita hoidettavana. Olemme omaisten luotettavana apuna ja tukena kaikissa käytännön järjestelyissä. Palvelemme ja neuvomme poikkeuksetta vuoden jokaisena päivänä ja kaikkina vuorokauden aikoina. Palvelumme lähtökohtana ovat aina omaisten tarpeet ja toiveet sekä vainajan oma tahto ja elämänkatsomus. Olemme sitoutuneet toimimaan Suomen Hautaustoimistojen Liiton eettisten ohjeiden mukaisesti, luottamuksellisesti ja asiakkaiden toiveita kunnioittaen.
Kun suru kohtaa
Voi olla vaikea jäsennellä ajatuksia tulevien järjestelyiden suhteen. Olemme järjestelleet palveluidemme sisältöä seuraaviin kokonaisuuksiin kertomaan niistä tarkemmin. Katso myös alla oleva muistin tueksi-lista, johon on kerätty keskeisimmät toimet läheisen poislähtiessä helpottamaan käytännön järjestelyitä. Autamme sinua kaikissa hautaamiseen ja järjestelyihin liittyvissä tehtävissä.
JÄRJESTELYT
Hyvin suunniteltu ja järjestelty hautaus auttaa osaltaan omaisia surutyössä ja nostaa esiin toivon sekä jatkuvuuden näkökulman.
MUISTAMINEN
Muistotilaisuus, muistomerkit ja pois menneen henkilön muistaminen kunnioittavalla tavalla.
MUITA PALVELUITA
Palvelemme kattavasti kaikissa hautaukseen ja sen jälkeen tehtävissä lainsäädännöllisissä toimenpiteissä.